Ajatuksia liikunnallisuudesta ja fitnessihanteista

Suhtaudun kuntoa tarkoituksella kehittävään liikkumiseen siten, että sitä kannattaa harrastaa jos se tukee positiivisesti muutakin elämää. Liikunnalla voi purkaa stressiä ja sisään patoutuneita tunteita voittamalla pieniä itselleen asettamiaan haasteita, olipa se sitten muutaman minuutin tehosprintti tai pidempi kestävyysharjoitus. Se voi myös parantaa sosiaalista elämää, sillä liikunnan avulla saatu positiivisempi minäkuva heijastuu myös ulospäin.

On mielestäni mukavaa, että nykyään arvostetaan urheilullista vartalotyyppiä myös naisten kesken. Mutta samalla fitnesskilpailujen ihannevartalon tavoittelu kuulostaa toisinaan hurjalta ja hieman ristiriitaiseltakin, tai ainakin olen saanut sellaisen vaikutelman erityisesti amerikkalaisten fitnesskisojen hengestä. Fitnesskilpailut ovat saaneet sellaisen kaiun, että niissä hehkutetaan kauneusihannetta, joka on vahva, seksikäs ja superterveellinen. Mutta harvat kuitenkaan pysyvät vuoden ympäri siinä vähärasvaisessa kisamuotissa jota mainoskuvissa tulee nähtyä. Kisakauden ulkopuolella kilpailijoiden muodot ovat yleensä pehmeämpiä. Jos kisakuosissa ei jaksa olla koko ajan, tukeeko ihanne oikeasti tervettä kauneusihannetta, vartaloa ja mieltä?

Joskus ison maailman fitnesskilpailut menevät vähän oman makuni yli kuten kehonrakennuskilpailutkin. Kisaajien vartalo sävytetään yleensä tummemmaksi jotta valo piirtää lihaksiston paremmin esiin. Fitneksessä ihaillaan sellaista vartaloa joka on samalla naisellinen mutta urheilullinen. Jos rasvaprosentti on alhainen mutta jalkoja ja peppua on treenattu salilla kovasti, niiden muodot kyllä voidaan saada näyttämään muhkeilta alhaisellakin rasvaprosentilla. Olen muistaakseni lukenut, että naisellistaakseen urheilullista vartaloaan monet fitnesskilpailijat ulkomailla menevät rintojen suurennusleikkaukseen. Olen neutraali rintojen suurennusleikkauksien suhteen. Ymmärrän pienirintaisena hyvin monien halun tuntea kehonsa naisellisemmaksi, mutta koen että pienirintaisuudellakin on etunsa. En siis halua tuomita operaation tehneitä, mutta otin asian esille miettien onko fitnesskisaaminen oikeasti niin terveyttä edistävää kuin pintapuolisesti saattaisi ajatella. Joskus myös tiukasti kuntoilevien naisten kuukautiskierto karkaa talviunille – tämä on tapahtunut myös minulle. Muutaman kuukauden katkon jälkeen kuukautiskierto käynnistettiin keltarauhashormonilääkityksellä. Suhteessa miehiin naisilla on luonnostaan korkeampi rasvaprosentti, ja rasvaprosentin huomattava pudotus voi vaikuttaa kehon hormonitoiminnan muutoksiin.

Olen myös ajatellut, että kuten bodauksessa, fitnesstavoitteiden saavuttamisessa kehon visuaalinen muokkaus menee helposti kaiken edelle ja siitä syntyy hirveästi paineita ja stressiä. Olen nähnyt kuntosalilla monia ihmisiä joiden kehoa ei ole rasitettu ollenkaan sopusuhtaisesti. On niitä, joilta löytyy kyllä voimaa ja massaa, mutta jotka hengästyvät nopeasti kevyessäkin hölkässä. On niitä, jotka ovat lihaksikkaita mutta olemus on puinen ilman notkeutta. On niitä, jotka treenaavat ylävartaloa mutta suhtautuvat välinpitämättömästi alavartalon treenaamiseen, tai toisinpäin. Tai treeniin liittyvät liikeradat ovat sellaisia, joista ei ole juuri iloa luonnossa tai arjen askareissa muuten kuin että lihakset ovat enemmän koholla tietystä paikkaa ja vähemmän toisesta.

Toisaalta, eipä tiukan linjan fitnessurheilu ole ihmiselle sen luonnottomampaa kuin päivittäinen istumatyö näyttöpäätettä tuijottaen, vai mitä mieltä olette? Olen sitä mieltä, että melkein jokainen on loppupelissä vähän hullu, hullaantunut tai koukussa jostakin ideologiasta tai asiasta. Se jokin voi olla mitä tahansa; ruoka, urheilu, pelit, uskonto, taide, eläimet, ihmissuhteet, työ. Ihminen on mielestäni sellainen eläin, että lauman arvostuksen saaminen jossakin asiassa tuntuu vaan niin saamarin hyvältä! Jokainen haluaa kokea elämässään menestystä. Ja aina löytyy henkilö B, joka katsoo henkilö A:n menestystä ja tavoitteita kieroon ja paheksuen, oman arvomaailmansa takaa. Siinä mielessä “fitnesshulluus” on ihmisille vain yksi mielen myllerrys muiden lomassa.

Ennen mediassa ihailtiin langanlaihoja malleja, nyt fitnessmallit ovat hypänneet parrasvaloihin ja langanlaihoja päivitellään epäterveellisenä kauneusihanteena. Minusta ihmiset aina ihailevat jotakin harvinaislaatuista enemmän kuin asioita joita näkee yllinkyllin ja joita on runsaasti tarjolla. Langanlaihat mallit erottuivat ylipainoisten ja normaalipainoisten joukosta. Nyt fitnessmallit erottuvat langanlaihojen ja vähemmän liikuntaa harrastavien joukosta. Vähän liikuntaa harrastavia onkin nyt enemmän kuin koskaan istumatyön, digiviihteen, kulkuneuvojen ynnä muun takia. Enkä tarkoita liikunnalla nyt vain kuntoilua, vaan arkiliikuntaa ja sitä että kohtuullisesti rasittava ruumiillinen työ on vähentynyt. Jos timantit olisivat yhtä yleisiä kuin sorakivet, tuskin monet niidenkään perään katsoisivat montaa kertaa. :D

Sitten kun kuumin buumi fitnesstrendissäkin alkaa ärsyttää valtavirtaa, aletaan fitnessmallejakin varmaan päivitellä epäterveellisinä esikuvina syystä tai toisesta. Ehkäpä tulevaisuudessa yhtä kuuma trendi on esi-isiemme inspiroima metsästäjä-keräilijä -tyyppinen urheilu paleoruokavalion kera? Mene ja tiedä! Ehkäpä muutaman vuoden kuluttua SATSilla on tunteja joilla leikitään pyydystämistä ja intervallimarjastusta. ;)

Kuvat otettu paleo-sivustoilta

Liikuntaharrastukset ja kuntotavoitteet ovat mielestäni hienoja silloin, kun niihin liittyy enemmän positiivisia fiiliksiä kuin rajoitteisiin (mm. ruokavalio ja ajankäyttö) turhautumista. Positiiviset fiilikset voivat tulla esiin treenaamisen ulkopuolella, riippuen mitä liikuntaa harrastaa ja harrastaako yksin vai ryhmässä. Itse nautin yksin tehtyjen lihaskuntotreenien hedelmistä treenin ulkopuolella esimerkiksi vaatteiden ostamisen yhteydessä  ja tanssitunnilla taas paikan päällä kun on yhdessä hauskaa.

Olen huomannut, että vaatetuksella on nykyään vähän vähemmän vaikutusta siihen minkälaisena henkilönä ihmiset pitävät minua. Olipa minulla fiinit vaatteet tai rento vapaa-ajan asu, monet tuntuvat huomioivan minut ahkerana ihmisenä joka huolehtii itsestään ja he eivät arvioi minua vain vaatetukseni perusteella. Tietenkin liikunnan kautta saatu itsevarmuuskin omasta kehosta heijastuu muille. Silloin kun olin ylipainoinen (ja myöhemmin normaalipainoinen mutta “löysä”), juhlissa ollessani huomasin usein ajattelevani kuinka näytän istuma-asennossa pulskalta tatilta. Minulla on lyhyt vartalo ja pienet rinnat jolloin keskivartalo näyttää helposti paksulta suhteessa muuhun vartaloon. Vatsaani usein turvotti ruuan syönnin jälkeen, jolloin se oli rintakehän edellä myös seistessäni. Se johti usein myös asiaa peittelevään käytökseen kuten osittain tyynyn tai tuolin selkänojan taakse piiloutumiseen. Nyt en ajattele sellaisia vaikka makkaravatsa on istuessa aina edelleen, koska tiedostan etten ole ylipainoinen vaan ihan normaali!

Kuva Aamulehden artikkelista

Lisäksi liikuntaharrastusten eväät, esimerkiksi pitkään jatkuneen tanssiharrastuksen kautta tullut sulava liikehdintä, ryhti ja tasapainon käyttö, voivat näkyä kehonkielessä työpaikallakin. Ja kehonkieli kertoo meistä paljon muille ihmisille, se vaikuttaa itse ulkonäön lisäksi koko olemukseemme!

Toisi tulla aika poukkoileva blogipostaus. Onpas siitä pitkä aika kun kirjoittelin pidempiä tekstejä mihinkään. Kun ajatuksia tulee paljon, niitä on joskus vaikea niputtaa selkeästi yhteen postaukseen. :)